
Pauli Keski-Valkama
yrittäjä
​Miksi olen oikea henkilö Kurikan valtuustoon?
​
-
elämäntilanteeni on siinä vaiheessa, että nyt ehdin paneutua yhteisten asioiden hoitamiseen.
​
-
Olen yhden kauden valtuutettu, minulla on ollut välikausi jonka aikana olen huomannut, että minulla on annettavaa koko Kurikan tulevaisuuteen.
-
olen saanut olla yrittäjä useita vuosia, se on opettanut minulle yhteistyön merkityksen, yksin et ole oikeastaan mitään, mutta yhteistyöllä päästää pitkälle.
-
olen toiminut miltei koko elämäni ajan, erilaisissa yhdistyksissä ja liike-elämän luottamustehtävissä.
Suurimman osan ajasta minut on valittu puheenjohtajaksi.
​
Tämä on antanut mahdollisuuden tutustua erilaisiin ihmisiin, olen myös huomannut että kukaan ei ole korvaamaton, ja jokaisella ihmisellä on aina joku osa-alue jossa hän on muita parempi.
Toisten ihmisten tasapuolinen huomioiminen ja heidän vahvuuksien hyödyntäminen on yleensä edesauttanut sellaisiin ratkaisuihin että kaikki ovat tyytyväisiä lopputulokseen.
- annan avoimen ja ennakkoluulottoman asenteen tulevissa haasteissa
- tasapuolisen asioiden käsittelyn koko Kurikkaa kehitettäessä
​
-
yritystaustasta johtuen olen tottunut tarkan markan politiikkaan. (rahaa ei kannata tuhlata, jos se hyödyttää vain idean isää)
​
-
Kukaan ei pysty yksin viemään asioita eteenpäin, vaan tarvitaan yhteistyötä ja avoimuutta, sillä säilyy rakentava tekemisen meininki.
​
-
Herkällä korvalla ja avoimella mielellä kaikille ideoille, tuli ne sitten valtuustossa tai kylän raitilla kunnan asukkailta.
​
Pauli Keski-Valkama, syntynyt Kurikassa ja jälleen ollaan Kurikassa.

''Herkällä korvalla ja avoimella mielellä kaikille ideoille, tuli ne sitten valtuustossa tai kylän raitilla kunnan asukkailta.''