top of page

Seppo Valkama

rajavartiomies evp.

Olen Jalasjärvellä vuonna 1951 syntynyt Kokoomuksen kunnallisvaaliehdokas.  Työelämäni olen suurimmaksi osaksi tehnyt valtion palveluksessa, geologisen tutkimuskeskuksen ja ilmatieteenlaitoksen palveluksessa muutamia vuosia ja Ruotsissakin kävin Göteborgissa kuorma-autoja ja busseja valmistamassa 2.5 vuoden ajan. 

Pitkäaikaisimmat työnantajani olivat kuitenkin Puolustusvoimat ja Rajavartiolaitos.

Olin Vekaranjärvellä Karjalan Prikaatissa varusmiesten kouluttajana noin viisi vuotta ja sen jälkeen 1980 alkaen Lapin rajavartioston palveluksessa Sallan (Kelloselän), Munnikurkkion ja Palojärven vartioasemilla vartioupseerin ja vartioasemanpäällikön tehtävissä, eli Neuvostoliiton vastaisella , Varsovan liiton ja YYA-aikaisella rajalla, Nato-rajalla ja EU-rajalla. 1996 siirryin Suomenlahden merivartiostoon Helsingin rajatarkastusosaston vuoro- ja terminaalipäällikön tehtäviin,  päätehtävänä lähtevien ja saapuvien laivamatkustajien matkustusasiakirjojen tarkastus.

 

Jalasjärvelle tulin eläkkeelle jäätyäni takaisin paluumuuttajana 48 vuoden jälkeen 2003 .

 

Perheeseen kuuluu avopuolison lisäksi kaksi tytärtä, joilla molemmilla 3 lasta, eli olen 6 lapsen isoisä, tai paappa paremminkin.

 

Harrastuksiin oman pihapiirin ja puutarhan lisäksi kuuluvat mm reserviläistoiminta, vapaaehtoinenpelastuspalvelu ja luonto.

 

Politiikassa en ole aiemmin ollut mukana millään lailla, muuten kuin äänestämällä kokoomusta 1970 luvulta alkaen. Kiinnostunut olen ollut aina yhteisten asioiden hoitamisesta, ainakin ollut arvostelemassa toisten tekemísiä. Uskon olevani yhteistyökykyinen ja ratkaisuhakuinen, kompromisseihin sovittelemalla pyrkivä valtuutettu, jos niin onnellisesti sattuisi käymään, että ihan valtuutetuksi asti. Tiedän, että demokratia on vaikea  laji, mutta sen toteutumiseen pitää pyrkiä.

''Uskon olevani yhteistyökykyinen ja ratkaisuhakuinen, kompromisseihin sovittelemalla pyrkivä valtuutettu.''
bottom of page